sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Lahti KV ja kakkaihmettelyä!

Eilen, 28.4. käväisimme Simpolan kanssa Lahdessa, kansainvälisissä näyttelyissä. Simppa oli junnuluokassa, ja tuomarina toimi Harry Tast. Olin kuullut paljon tästä tuomarista, kuten esimerkiksi: "todella tiukka" "antaa helposti huonoja arvosanoja" "asiantunteva". Odotukseni olivat aika alhaalla, ja kehään mentiin sillä mielellä, että kunhan nyt ei hylsyä tai EVA:a tule!

Simo kulki mahtavasti, oikein ylväänä (tämä saattoi johtua siitä, että heiluttelin pientä tulitikkulaatikkoa, jossa Simo tiesi olevan herkkuja) ja seisoikin oikein mallikkaasti. Tuomari tykkäsi muuten koirasta, mutta kuono saisi olla vähän pidempi, ja herra oli kuulemma vielä hieman pentumainen ;-) Sitä en yhtään epäile, mutta sen takia ollaan junnuluokassa :-) Simo sai kuitenkin EH:n, mikä oli paljon parempi, mitä ikinäkään odotin Simon saavan! Hienoa hienoa poika!! :-) Tuomarin koko arvostelun voi lukea tuolta linkistä "arvostelut".

Luokassamme oli 8 junnu-urosta, ja Simo sijoitettiin neljänneksi. Olen aivan tyytyväinen tulokseen! :-)


Ja sitten tähän ihmettelyosioon!

Olen jo hetken aikaa ihmetellyt Simon tapaa tehdä tarpeensa. Poika oppi nostamaan jalkaansa jo todella pienenä, kiitos koirapuiston poikakoirien :-) Kun jalan nostamisesta ei voi saada tarpeekseen, Simo päätti alkaa nostamaan jalkaansa myös kakatessaan. Huvittavaahan se on, eikä siitä koiralleen itselleen ole mitään harmia, mutta välillä mietityttää, mitähän siellä korvien välissä oikein kiertää? :-D


Onkohan kellään muulla tällaisia kokemuksia koirastaan, ei ole vielä tullut vastaan ketään, jolla olisi! :-D


Lopuksi kuvia tämän aamun hienosta ilmasta ja Ahvenisjärven linnuista.



2 kommenttia:

  1. Hienosti Simo pärjäsi näyttelyissä ja taas kerran upeita kuvia varsinkin nuo järvenranta kuvat!!
    Kieltämättä Simon tapa kakkata on hieman outo, mutta ei väliä, Simppa on mahtava persoona :)
    Meillä oli viikko sitten Sampon kanssa vähän ongelmaa kun sillä oli kylki kipeenä. Pelkäsin jo, että johtuu selästä, mutta kun parani päivässä kyseessä oli varmaankin joku revähdys. Sakemannien vanhuus alkaa seitsämän vuoden iässä (kesäkuussa paukahtaa 7v.) joten täytyy konsultoida eläinlääkärin kanssa mitä lisäravinteita kannattaa alkaa antamaan jotta pysyy luusto ja nivelet terveinä. Sinä kyllä ymmärrät miten tärkeitä heppuja nämä meidän pikku kullannuput on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä tosi ylpeä Simosta, vaikkei ykkösiä oltukaan ;-) En ikinä osaa ajatella, että Sampokin on niin "vanha" jo! Vieläkin muistan, kuinka se pikkupentuja juoksi teidän pihalla. Sampo on varmasti onnellinen, kun saa vähän lisäravinteita ;-D Terkkuja pojille ja Iineksellekin! :-)

      Poista