maanantai 13. tammikuuta 2014

Kolmen maan muotovalio!

Kyllä, niin tapahtui, että Simo, Mahti Vahdin Xavier, käväisi Viron Tartossa, ja näinollen on myös EE CH! Kumpanakin päivänä herra oli rotunsa paras, mutta ryhmäkehässä tykättiin taas näyttävimmistä roduista, jotenka me "tyydyimme" olemaan vain ROP :-) Kaikki ynnättyinä, Simo on tällä hetkellä kolmen maan muotovalio, eli Suomen, Tanskan ja nyt lisäksi vielä Vironkin valio.


MUTTA. Mitenkä meidän reissu meni?
No, reissuun lähti minä ja Melina. karvaisemman puolen hoiti Gordonin setteri Nero, Simo ja Hannan Norwichinterrieri Siiri. Mukava ryhmärämä, mutta matkan suunnittelua ei helpottanut ollenkaan se tieto, että Siirin juoksut alkoivat pari päivää ennen lähtöä Eestinmaalle. 

Päätimme kuitenkin stressata mahdollisimman vähän asiasta, ja Hanna toikin Siirin kasvattajan luota vahvemman kopan ja AntiAttract -ainetta, jonka tarkoitus oli viedä juoksujen hajua pois. Hätää ei kuitenkaan ollut, sillä pojat eivät juurikaan ensimmäisenä päivänä edes huomanneet juoksuja. Toisaalta Siiri teki osansa tähän, sillä tämä rouva ei päästänyt kumpaakaan urosta metrin päähän itsestään. 


Ensimmäinen yö oli todella levoton, sillä hotelli, jonne majoituimme oli täynnä koiria. Koirat sinänsä eivät haitanneet meitä, mutta valitettavasti useat fifit päättivät haukkua ja kiljua puolen yötä. Meidän matkaajamme olivat tämän takia virkeinä koko yön, mikä tarkoittaa huonosti nukuttua yötä myös meille kaksijalkaisille.

Ensimmäisenä näyttelypäivänä Nero oli oman kehänsä vastakkaisen sukupuolen paras saaden junnusertin, jota lähdettiinkin hakemaan. Jee! Siiri valitettavasti sai omasta kehästään ERI:n ilman SA:ta, jolloin ensimmäiseltä päivältä jäi SERTi saamatta. Simo tosiaan oli ROP, saaden SERTinsä ja valioitui Viron muotovalioksi. 




Toisena päivänä näytelmät sujuivat vieläkin paremmin, sillä Simon ollessa uudelleen ROP, myös Nero oli omassa kehässään ROP ja sai toisen junnusertinsä. Ryhmäkehässä Nero sijoittui vielä neljännelle sijalle, mahtavaa Nero ja Melina!! Lisäksi Siiri yllätti ollen VSP ja saaden paljon halutun SERTinsä! JEE! 






Hyvällä mielellä lähdimme matkalle Suomea kohti. Satamassa kuuntelimme Retro FM:ää ja teimme ristikkoa. Laivamatka meni hienosti jutellen uusien tuttavien kanssa ja juoden energiajuomaa, minulla kun oli vielä ajomatka Tampereelle edessä. Pääsin kolmelta kotiin, jossa Mikko odottelikin. Nukkumaan päästiin neljältä yöllä ja aamulla heräsin seitsemältä kouluun. Rankkoja nämä näyttelyreissut. :-D

Mutta hieno reissu oli, kiitoksia kaikille mukanaolleille, erityisesti Melinalle! Seuraavana onkin edessä titteleiden hakeminen, Tanskan valio-tittelikin vielä odottelee... :-)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti